IHANAN VÄRIKÄS SINGAPORE: KATUTAIDETTA, ETNISIÄ KAUPUNGINOSIA JA MODERNIN MAAILMANMENOA


Vietnamin hyvästeltyämme lensimme Singaporeen, sääntösuomen pahimpaan kilpailijamaahan. Kaikki tietävät Singaporen vähintään sen kuuluisasta purkkalainsäädännöstä. Jokunen vuosi sitten purkan maahantuominen oli lailla kielletty, mutta nykyään sitä taitaa saada tuoda omaan käyttöön. Kun laskeuduimme Singaporen kentälle, ainoa tietämyksemme maasta oli kutakuinkin purkkalainsäädännön luokkaa.

Etukäteen ajattelimme Singaporen osoittautuvan tylsäksi kohteeksi  ja illalla kävellessämme putipuhtaita ja hiljaisia katuja pitkin hostellillemme, tuntui kuin jotain puuttuisi. Missä olivat kaikki tööttien soitot, kymmenet skootterit, vilkas katuelämä pienine muovituolineen tai kukot ja kanat juoksamassa kaduilta. Roskan roskaa ei ollut missään, sillä roskaaminen oli lailla kiellettyä. Muihin Aasian maihin verrattuna Singapore on kuin pala Eurooppaa.

Olimme Singaporessa yhteensä kolme yötä ja päivä päivältä ihastuimme kaupunkiin enemmän, sillä Singapore osoittautui kaikkea muuta kuin tylsäksi kohteeksi! Singapore on yksi värikkäimmistä maista, missä olen koskaan käynyt. Sieltä löytyy niin etnisiä kaupunignosia kuin modernin suurkaupungin tunnelmaa. Ihmiset ovat superkohteliaita ja puhuvat englantia yhtenä neljästä virallisesta kielestään. Maassa asuu niin malaijeja, kiinalaisia kuin intialaisiakin.

Erityisesti ihastuimme Singaporen Little Indian eli "Pikku Intian" kaupunginosaan, jonne suuntasimme ensimmäisenä päivänä. Little Indian kaduilla tuoksui intialainen ruoka sekä vahvat parfyymit ja korviin kantautui intialaista musiikkia. Yhdessä kadun kulmassa istui vanhempi parrakas intialaismies ompelukoneensa ääressä. Ilmeisesti paikallinen räätäli. Minne ikinä menimmekin, vastassa oli leveä hymy.



Little Indian kadut olivat täynnä värikkäitä taloja ja toinen toistaan upeampia katutaideteoksia. Löysin netistä  blogipostauksen Little Indian katutaiteesta, jonka avulla suunnistimme ihailemaan kadun kulmiin maalattuja teoksia. Blogiin pääset tästä.



Little Indian lisäksi vierailimme Singaporen China Townissa, joka on nimensä mukaan kiinalaisten asuttama kaupungiosa Singaporessa. Aluksi China Town näyttäytyi meille lähinnä turisteille väsättyinä krääsäkojuina ja ylihintaisina ravintoloina. Lopulta löysimme alueen reunalta myös paikkoja, joissa pääsimme paikalliseen tunnelmaan. Yhdessä kadun kulmassa kiinalaiset miehet pelasivat ringissä kiinalaista lautapeliä ja toisen kulman takaa löytyi kiinalainen temppeli. Paikallisesta "Food Courtista" löysimme myös edullista kiinalaista ruokaa.


China Townin turistikatua
Muutaman euron annokset <3

Viimeisenä iltana kävimme tutkimassa Singaporen modernia keskustaa korkeine pilvenpiirtäjineen ja viimeisteltyine puutarhaistutuksineen. Keskustan Garden by the Bay - puutarha oli näkemisen arvoinen korkeine ja valaistuine "puineen" (ja myös ilmainen!). Kävelimme Marina Promenade -rantakatua pitkin, jossa Singaporen modernikaupunki näytti parhaimmat puolensa. 

Garden by the Bay

Singaporessa myös rantalomailu on mahdollista, sillä Sentosan saarelta löysimme mukavan ranta-alueen, jossa pääsi karkuun kaupungin hälyä.

PS. Kyllä, Singapore on kallis, mutta maasta on mahdollista nauttia myös näin suht. pienellä budjetilla. Ja kyllä, maa on oikeasti täynnä erilaisia sääntöjä, kieltoja ja ohjeistuksia. Missään muussa maassa en ole törmännyt niin moneen sääntöön tai kieltoon, kuin Singaporessa. Singaporessa ei kannata ruokkia puluja tai syödä/juoda metrossa, sillä se on laitonta! 

Loppuun hieman maistiaisia maan lukuisista sääntö- ja ohjekylteistä! ;)

 
 


Rakkaudella,
Tiia

Kommentit

Suositut tekstit